—
Teksti: Ilona Vuori
Kuva: Jani Hakanen
Olen kärpänen katossa. Vakooja neljännen seinän läpi. Olen löytänyt portaalin toiseen todellisuuteen, salaisen ikkunan tapahtumiin, jotka tapahtuvat juuri nyt, suoraan edessäni. En muista, milloin ensimmäisen kerran koin teatterin taikaa. Kokemuksen muistan. Siitä huolimatta, että lapsena laadin innokkaasti esityksiä perhepiirissä, minusta kasvoi piinallisen ujo koululainen, jota esiintyminen houkutti yhtä paljon kuin teloituskomppanian eteen asteleminen. Introvertti luontoni nousi esiin sitä vahvemmin, mitä enemmän lavat houkuttelivat.
Olin juuri aloittanut peruskoulun Riihimäellä, kun Kino Samposta käytiin esittelemässä paikallisen nuorisoteatterin toimintaa. En rohjennut lähteä mukaan. Myöhemmin surin moneen otteeseen, minkä hirviniemen maailma (tai Suomi, tai Kanta-Häme) minussa menettikään.
Pyörähdin kyllä yläasteella luokkakavereiden yllyttämänä koe-esiintymisen ovella, sillä teatterin tenhovoima piti minua yhä otteessaan. Luovuuteni vain alkoi pulppuilla paperille aina siitä alkaen, kun kynä pysyi kädessä.
Vasta tutkinnon suoritettuani ja neljä vuotta kirjoittamista opiskeltuani satuin talkoolaiseksi Tampereen Teatterikesään. Samaan vuoroon tuli Ylioppilasteatterissa toimiva pari, joka kertoi, että kyllä harrastelijateatterissa muutakin voi tehdä kuin näytellä. Tietysti: eihän mikään esitys valmistu pelkästään näyttelijöiden panoksella. Päätin osallistua syksyn hakuun, vaikken menestykseeni uskonutkaan. Siitä huolimatta sain jo pääsykoepäivänä tiedon uudesta harrastuksesta.
Ensimmäisen vuoteni YT:llä roikuin mukana monessa eri tuotannossa. Tein taustatyötä, kirjoitin tekstipätkiä ja toimin dramaturgina. Kärkyin tilaisuuksia saada näytelmiäni lavalle ja harmittelin toiminnan ohjaajakeskeisyyttä. Vuoden mittaan sain silti iloita myös yhteisten sävelten löytymisestä. Lopulta pääsiäisenä oli aika juhlia uutista, että seuraavana talvena koittaisi käsikirjoitukseni ensi-ilta.
Viimeistään silloin tiesin olevani sisäpiirissä, kun pääsin Ripan ja Ritvan* häihin. Tieni YT:llä jatkuu, vaikka näyttämöitä on tullut lisää. Aina tasaisin väliajoin soimaan itseäni: miksen aiemmin tajunnut, että introverttikin saa tulla teatteriin (muutenkin kuin katsomoon)? Toisaalta: onko se ihmekään. Introverteista näyttelijöistä puhutaan rapakon takanakin, mutta muut toimijat jäävät usein näkymättömiin, eivätkä pelkästään esityksissä. Teatterin lumoon kuitenkin kuuluu, että jokaiseen esitykseen näyttelijät ruumiillistavat harjoituskauden aikana yhdessä luodun teoksen teknikoiden, tuottajien ja talkoolaisten tuella. Taustajoukot (käsikirjoittajan ohella ohjaaja, muusikko, graafikko, jne.) eivät ole näkyvissä tai välttämättä edes paikalla, mutta ilman heitä ei ole showta. On vapauttavaa, että temperamentilla ei työryhmässä lopulta ole väliä, koska jokainen tuo kokonaisuuteen omat vahvuutensa eikä kenenkään tarvitse yksin osata kaikkea.
Introverttina minua kiehtoo teatterissa sen hetkellinen luonne: se tapahtuu juuri nyt silmieni edessä. Se ei vaadi valmistelua, toisaalta kaikki on tarkkaan harkittua. Katsomossa hiljainen persoona saa istua rauhassa tarkkailemassa tätä näennäistä mahdottomuutta ja tuntea itsensä hetken majesteetiksi. Käsikirjoittaja taas voi hiljaa raapustella muistiinpanoja seuraavaa teosta varten.
Harjoituskausien aikana eteinen muuttuu erilaisten rekvisiittapussien ja treenikassien lähtö- ja vastaanottoalueeksi. Alku- ja loppuringit muodostuvat jatkokertomuksiksi, joita odottaa harjoitusten ulkopuolellakin. Esityskauden alettua yksinasuva kirjoittaja ihmettelee, miksi kaikissa eväsrasioissa on nimi ja niistä tulee mieleen teatterin keittiö. Teatterin eteisessä sydänalassa läikähtää lämpö, kun tunnistaa kasvoja jo metrien päästä. Olen siellä, missä moni tietää nimeni.
Individualismia arvostavana aikana, suoratoistopalveluiden yleistyttyä, teatterin voima on jaetussa kokemuksessa. Teatteri on joukkolaji, jossa jokainen saa loistaa omana itsenään. Sen soisi jatkuvan myös esiripun tällä puolen.
Kirjoittaja on introvertti, joka haluaa saada äänettömän värisemään.
*Ripa on Tampereen Ylioppilasteatterin maskotti, Ritva taas näyttelijän ensi-iltalahjana saama pehmogorilla. 🙂
Jos haluat tukea Tampereen Ylioppilasteatteria, täältä saat lisää tietoa tukikeräykseen osallistumisesta ja kannatusjäsenyydestä: https://www.tayt.fi/teatterin-tukeminen/
