Hyppää sisältöön

Mikä Mieletöntä valoa?

Monennäköistä mediaa ja kulttuurisisältöjä

Mieletöntä valoa tuottaa monennäköistä mediaa ja kulttuurisisältöjä. Tekijöinä ovat nuoret aikuiset, joilla on erilaisia haasteita ja tuen tarpeita esimerkiksi mielenterveyden ongelmien, vamman tai työllistymisen haasteiden vuoksi.  Toiminnan kautta osallistujat saavat mahdollisuuksia käyttää omia vahvuuksiaan ja oppia uutta sekä kohdata media- ja kulttuurialan ammattilaisia ja yleisöjä. Mielettömän valon kantava ajatus on keskittyä osallistujien osaavaan ja pystyvään puoleen ja rohkaista itse tekemiseen. Osa osallistujista on myös saanut  keikkaluonteisia töitä toiminnan myötä. Mieletöntä valoa toimintaa on kehitetty nelivuotisena (2014-2017) hankkeena nykyisen STEAN rahoituksella.

Mielettömässä valossa työskentelevät tuottajina Jouni Tamminen ja Saija Salonen sekä tuotantoassistenttina Timo Arjasto. Työryhmällä on ennen kaikkea kokemusta media- ja kulttuurialoilta.

Olemme toteuttaneet osallistujille suunnattuja vertaistuottajakoulutuksia Helsingissä ja Tampereella ja toimineet yhteistyössä useiden kehitysvammaisten henkilöiden, eri järjestöjen, kulttuurialan ammattilaisten ja eri medioiden kanssa. Pääasialliset sisällöt ovat suorat radiolähetykset, podcastit, lyhyet videotuotannot, blogit ja illalliskonserttitapahtumat.

Mieletöntä valoa -hankkeessa tärkeintä on, että osallistuja on innostunut ja kokee kutsua alalle ja tämän kautta tekeminen on todella palkitsevaa. Median ja kulttuurin parissa löytyy monenlaisia työtehtäviä erilaisten tarpeiden ja kykyjen mukaan.

FlowOFF2015_netti