Hyppää sisältöön

Soikkoratamo 

Lyriikkaa, Media, Valoa! -lehti

Kaksi mielikuvituksellista pisteellistä sinistä kukkaa, jotka maalattu vesivärein.

Soikkoratamo 

Seinänvärinen valo silmissäni 
olen lattialle valunut viltti, 
varpusensyömä ruusunmarja, 
pystyynkuivunut tatar, hankala 
viima, lähtöä tekevä. 

Ote Soikkoratamon Aamukirjeitä-esikoisrunokokoelmasta, joka ilmestyy omakustanteena loppuvuodesta 2023. 


Uusimmat Valoa!-lehden jutut

  • Onko sillä niin väliä?  
    Sairauteni takia on tullut kokeiltua paljon eri harrastuksia, kun niiden aika on tullut.
  • Hiihtoa valokuvaamassa 
    Hiihto on aina talvisin osa elämääni. Ajatus siitä, että nyt olisi erinomaisen hyvä hetki lähteä saamaan vähän hikeä pintaan, saa minut energiseksi ja positiiviseksi.
  • Edulliset harrastukset – arjen demokratiaa 
    Harrastukset tuovat mielekkyyttä arkeen ja iloa elämään. Moni harrastus kuitenkin vaatii melkoisen alkusijoituksen esimerkiksi hankittavien välineiden ja pakollisten perehdytysten tai alkeiskurssien muodossa.
  • Hauskanpitoa Kuplassa
    Eräänä lämpöisenä ja kauniina kesäpäivänä kaksi vuotta sitten olin aamulla tapaamassa ohjaajaani. Mietittiin yhdessä ja googlailtiin, mitä voisin sinä päivänä tehdä. Silloin silmiimme osui mainos: Itä-Helsingin kulttuuripaja Kupla; tekemistä nuorille aikuisille. 
  • Väkivallan syyt ja seuraukset 
    Heikki pohtii kirjoituksessaan väkivallan syitä ja seurauksia.
  • Kokemuksiani kierrätyksestä 
    Annukan kokemuksia kierrätyksestä
  • Vesijuosten omaa itseä kohti 
    Pari viikkoa sitten havahduin siihen, että olen nyt käynyt melkein joka sunnuntai vesijuoksemassa puolisen vuotta.
  • Galleria: Luonto voittaa
    Maiju Niemelän kuvagalleria Luonto voittaa
  • Muuten menee ihan o.k.
    Minea Kärjen taidekuvakollaasi ”Muuten menee ihan o.k.”
  • Mitä työelämä on?
    Pitkään ohjelmistoalalla työskennellyt Kari kertoo ajatuksiaan työelämästä.
  • Alppien rinteillä 
    Eeron ihastuttava kuvaus lumilautailemasta Italian Alpeilta.
  • Minean kuvagalleria
    Minea Kärjen kollaasitekniikalla toteutettu kuvagalleria.