Hyppää sisältöön

Taran vaihtoehto

Media, Radio

Kuuntele kaikki Taran vaihtoehto-ohjelmat tältä soittolistalta

5 osaisella radio-ohjelmallani Taran vaihtoehto kuullaan vaihtoehtoisista hoitokeinosta länsimaalaisen lääketieteen rinnalla. Ohjelmasarjassa käsitellään aikabiologisia hoitoja, vihermehuilla terveyttä, toksisten tunteiden puhdistamista, tapping hoitokeinoa (sormilla koputellaan akupunktio pisteitä) ja Ayurvedaan (intialainen lääketiede).

Taran vaihtoehto ohjelmassa esitellyt hoidot eivät korvaa henkilökohtaista hoito- ja lääkityssuunnitelmaa. Älä muuta hoitosuunnitelmaasi ilman hoitavan tahon suositusta. Keskustele hoidostasi aina oman hoitohenkilökuntasi kanssa.

Ohjelmat on tehty ja ensijulkaistu vuonna 2016

Ayurveda hoitaja ja psykoterapeutti Riikka Terävä kertoo perusteita perinteisestä intialaisesta kokonaisvaltaisesta hoitomuodosta.
Energinen hyvinvointialan yrittäjä Tara Lange kertoo ohjelmassa perustietoa mehujen tekemisestä ja niiden terveydellisistä vaikutuksista omien kokemuksiinsa perustuen. 
Tapping hoitometodissa ”koputellaan” aktivoiden elimistön akupisteitä.

Kuormittavista tunteista vapautuminen (clearing toxic emotions) on Suvi Bowellanin käyttämän hoitometodin tavoite.
Psykologi Aku Kopakkala kertoo aikabiologisista hoitometodista, joka poikkeaa länsimaalaisen lääkehoidon perinteestä. 
”Olipa ihminen kuinka sekaisin tahansa, hänen kanssaan pyritään keskustelemaan ja hänen kokemustaan ymmärtämään”.