—
Teksti: Pauli Rantamäki
Kuvat: Makte Muuri
Istuin kerran ystäväni kanssa kahvilla. Hän on kotoisin sodan runtelemasta maasta. Monet asiat Suomessa ovat hänelle uutta. Joulu oli lähestymässä joten esittelin ystävälleni keskustan jouluvalot ja kerroin miten perheeni vietti juhlapyhiä. Kerroin miten joka vuosi pystytimme ja koristelimme joulukuusen keskelle olohuonetta. Kerroin miten ruokapöytä oli niin täynnä, että syömistä riitti vielä viikoksi joulun jälkeen. Ystäväni kertoi minulle, että hänen vanhempansa ovat kuolleet. Puoli vuotta sitten hän pakeni kotimaastaan ja päätyi pakolaisleirille kunnes turvapaikka Suomessa varmistui. Mitäpä tuohon vastata. Pystyn keskustelemaan hänen kanssaan vain tiettyyn pisteeseen asti, kunnes hänen kertomat asiat ovat oman kuplani ulkopuolella. Voin sanoa sen, että ystäväni on hyvin onnekas päästessään Suomeen. Hän on saapunut paratiisiin. Miten voisin ikinä selittää hänelle, että joku täällä syntynyt voisi olla tyytymätön elämäänsä.
Länsimaahan syntyessä ihminen saa rakkautta ja sokeria suoraan suoneen ensimmäisestä hengenvedosta lähtien. Asiat Suomessa ovat niin hyvin, että ongelmia pitää luoda. Minäkin syyllistyn siihen. Kaikki ihmisen perustarpeet ovat minulle itsestäänselvyys. Tunteakseni mitään tarvitsen konfliktin.
Konfliktini ei ole fyysinen. Se on riita pääni sisällä. Kenelle olen tänään vihainen heidän toistaessa samat virheet jotka näen peilin edessä? Kuka edustaa ihmisluonnetta synkimmällä tavalla? Selitämme vahvimpia tunteitamme lohduttavalla tavalla. Vaikka kateus olisikin aiheetonta ei se poista polttavaa tunnetta vatsanpohjassa. Kannamme sydänsuruja ja traumojamme tavalla joka tekee meidän elämästä runollista. Joskus yritämme sammuttaa tuon saman äänen. Äänen joka tekee väreistä harmaita ja auringon valosta kelmeää. Kun ympäristöä katselee vailla virikkeiden tuomaa filtteriä on tunne usein musertava.
Minullakin on omat virikkeeni ajan tappamiseen. Kun makaan sängyssä puhelimen kanssa luen usein iltalehden koronauutisia. En sen takia että haluan olla ajan tasalla vaan lukeakseni kommenttipalstoja. Ihmiset riitelevät tauotta. Jotkut kutsuvat ulkomailla kävijöitä itsekkäiksi taudinkantajiksi. Toiset kutsuvat maskin käyttäjiä hyväuskoisiksi lampaiksi jotka eivät näe edessään tapahtuvaa totalitarismia. Jos muuta pointtia ei ole voidaan aina haukkua kanssaihmisten kirjoitusvirheitä. Pudistelen päätäni koko hommalle mutta samalla mietin olenko itse kaikista säälittävin edes lukiessani kommentteja sanomatta itse mitään. Ainakin joku kertoo mielipiteensä vaikkakin anonyymisti. Kun asiaa miettii niin uutisia ja politiikkaa seuratessa huomaa koko homman pyörivän jakamalla ihmiset kahtia. En tiedä juuri mitään politiikasta mutta perusidea tuntuu olevan, että oma puolue ja aate on se oikea ja muut ihmiset ovat tietämättömiä idiootteja. Uutiset ovat valjastaneet ihmisten eroavaisuudet houkutteleviksi otsikoiksi. Rasismi ja seksismi ovat menneisyyden haavoja mutta ne ovat nykyajan polttoainetta medialle ja bisneksille. Rasismin ja seksismin vastaisuus on uusin trendi jolla naamioida rahanahne agenda. Milloin partavaahdosta tuli jotain joka edustaa haitallista maskuliinisuutta?
Olemassaoloaan voi miettiä loputtomiin niinkin paljon että elämästä ei ehdi nauttia. Mitä enemmän uutisia lukee ja ihmisten käytöstä näkee on hyvin vaikea olla sinut koko asian kanssa. Kuitenkin eräs tapaus auttoi minua suhtautumaan elämään paremmin. Joskus simppelit jutut auttavat globaaleihin kysymyksiin. Olin kahden ystäväni Topin ja Ollin seurassa. Topi oli juuri ostanut uudet kengät ja suihkutti niiden päälle puhdistusvaahtoa saadakseen ne kiiltämään entuudestaan. Hän nauroi kuorruttaessaan kenkiä kuin täytekakkua saaden vaahdon valumaan lattialle ja stereoille. Ystäväni Olli katsoi tämän tapahtuvan ja oli täynnä kysymyksiä. ”Miksi sä noin teet? Mikä ton idea on?”
Katsoin Ollia ja selitin hänelle mistä kiikasti.
”Olli. Sun ongelma on että yrität löytää loogista ratkaisua mielipuoliseen ongelmaan.”
Ja siinä se on. Ennen pitkää ihmisen täytyy hyväksyä elämän mielettömyys eikä taistella sitä vastaan. Synkkyyttä voi löytää joka asiasta ja se on helpoin tie mennä. Huumori on vaikeampi tapa suhtautua mutta se on saavutettavissa. No ihan sama. Toimii mulle.
