Hyppää sisältöön

Alppien rinteillä 

Etusivu > Mediaa! > Alppien rinteillä 

— Kokemustarinoita, Media, Valoa! -lehti

Teksti: Eero Isopahkala 
Kuvat: Kasper Saarela 

Kertomus sijoittuu vuoteen 2000. Lähdin tuolloin ystäväni luokse Pohjois-Italiaan viettämään talvilomaa. Ajatus tuntui positiiviselta ja herätti minussa halua kokea jotain uutta, uudessa ympäristössä.  

Lentomme laskeutui Venetsiaan, Marco Polon lentoasemalle, missä ystävämme olivat autolla vastassa. Asetuimme aluksi Triesteen, joka oli tuolloin talvinen, mutta ilman lunta. Myös Bora-tuulet puhalsivat ja niiden humina kuului kaduilla. Meren aallot löivät laitureihin ja aallonmurtajiin. Joulu oli melkein ovella. Meidän oli tarkoitus suunnata Udineen ystäväni kumppanin lapsuudenkotiin, josta matka jatkuisi Sella Neveaan Alpeille. 

Lumilautailija pöllyttää lunta graafisessa kuvituskuvassa

Triesten asuntomme oli kolkko ja kylmä, lämpöä ei ollut kuin 15 astetta. Kääriydyimme paksujen untuvapeittojen alle, mutta kylmyys tuntui silti. Ikkunoiden karmien tiivisteet olivat rapistuneet ja vetivät kylmää ilmaa huoneeseen. Oltuamme Triestessä noin viisi vuorokautta lähdimme kohti Udinea. Ilma oli melko kylmä, mutta pakkasta ei kovin paljoa ollut, joitakin asteita kuitenkin.  

Udinesta aukesi huikea maisema kaupungin yli ja Dolomiittien vuoristo näkyi horisontissa. Vierailimme Udinen ydinalueilla: kaupunki oli vanhaa mutta kaunista. Pieniä putiikkeja ja uniikkeja vaateliikkeitä oli jokaisen kadunhaaran varrella. Hintataso oli melkoisen huikea, eikä minulla ollut varaa ostaa mitään. Pelkkä kaupungilla kiertely ja kävely tuottivat positiivisen fiiliksen. Upeaa oli se, että sain kokea nuorena millaista on olla maassa, mistä Leonardo da Vinci oli kotoisin. Tunnelma oli kaiken kaikkiaan positiivinen. Vietimme Udinessa noin kolme vuorokautta ja lähdimme sitten kohti Alppeja Sella Neveaan. Saavuttuamme Alppien juurelle alkoi talvi näkyä lumen paljoutena.  

Oli pimeä ilta, kun saavuimme Alpeille. Asunto, jossa asuimme, oli kerrostalo lähes kolmen kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Alueella oli täydellinen hiljaisuus. Pimeys oli täydellistä ja taivas loisti tähtitaivaana kuin galaktinen universumi. Ensimmäinen aamu oli pilvinen, mutta seuraavana aamuna vuoret ja laskettelurinteet näkyivät koko komeudessaan.  

Menin lumilautailemaan rinteille. Näkymät olivat upeat: vuorten huippuja oli horisonttiin asti ja lumidyynit rinteiden reunoilla loivat positiivisen kokemuksen. Rinteet olivat kilometrejä pitkät. Oli elämyksellistä olla paikassa, mitä en osannut aiemmin edes kuvitella. Rinteet olivat paikkapaikoin jyrkkiä, mutta asennoiduin vain laskemaan alas rinteitä lumilaudalla niin lujaa, että ilmavirta kävi vasten kehoani. Tuntui kuin olisin liitänyt vuoren rinteen reunalla. 

Uusimmat Valoa!-lehden jutut