Hyppää sisältöön

Corecast

Kokemustarinoita, Media, Podcast, Radio

Tässä podcast-sarjassa kerron omia kokemuksiani mallimaailmasta ja siitä kuinka unelmat voivat toteutua, etenkin kun antaa itselleen ensin luvan unelmoida. Lisäksi pohdin kuinka saada oma itsetunto kohdilleen sekä kuinka sisäinen ja ulkoinen kauneus peilaavat toinen toisiaan. Haluan tuoda jaksoissa esille elämänmyönteistä asennetta ja leppoisaa energiaa, joka rohkaisisi sinua unelmoimaan. Kun uskallan olla rohkeasti oma itseni, ei lokeroinnilla tai stigmalla ole enää merkitystä.

Olen Emma Lehtovuori ja rakastan esiintymistä. Nuoresta saakka olen esiintynyt juhlissa, näyttämöllä, catwalkilla ja erilaisissa tilaisuuksissa. Minua kiinnostaa erityisesti muotinäytösten mukaansatempaava musiikki sekä mallien henkeäsalpaavat asukokonaisuudet. Halusin päästä esiintymään eri rooleihin kameran eteen ja yleisölle, koska koin itseni muokkautumiskykyiseksi ja siksi, koska mallimaailma kiehtoi minua. Teen edelleen esiintymiskeikkoja ja käyn kuvauksissa.

mustalla pohjalla corecast podcastin tyylitelty jaksonimi "alustus" ja piirrety naisen profiili
Kuuntele Corecast jakso 0: Alustus Spotifysta

Jakso 0: Alustus

Muutamalla sanalla tulevista jaksoista: kerron millaista mallin työ on ollut ulkomailla, jaan omia unelmia, pohdin askelia kohti parempaa itsetuntoa sekä pysähdyn miettimään mm. kauneuden ja hyvinvoinnin tasapainoilua…

Taustamusiikki: Alexi Action from Pixabay
Kappale: Passion

Kuuntele Corecast jakso 0: Alustus Spotifysta

mustalla pohjalla corecast podcastin tyylitelty jaksonimi "näytelmät" ja lavavaloja
Kuuntele Corecast jakso 1: Näytelmät Spotifyssa

Jakso 1: Näytelmät

Näytelmät, teatteriharjoitukset ja musikaalit ovat rakas osa minun historiaa. Tässä jaksossa kerron matkasta New Yorkiin teatteriporukan kanssa ja siitä, kuinka se avasi silmäni musikaalien mukaansatempaavaan maailmaan.

Taustamusiikki: ComaStudio from Pixabay
Kappale: Order

Kuuntele Corecast jakso 1: Näytelmät Spotifyssa

mustalla pohjalla corecast podcastin tyylitelty jaksonimi "missikisa" ja silhuetti naishahmosta, jolla missin nauha
Kuuntele Corecast jakso 2: Missikisa Spotifysta

Jakso 2: Missikisa

Missikisat ja niihin valmistautuminen useita viikkoja etukäteen. Alkuhaastattelut tuomareiden edessä, sopivat asuvalinnat kilpailua varten ja koreografiat kuntoon ennen kun h-hetki lähestyy.

Taustamusiikki: Alexi Action from Pixabay
Kappale: Good Vibes

Kuuntele Corecast jakso 2: Missikisa Spotifysta

Jakso 3: Kykyjenetsintä

Päätin hakea mukaan Atlanta Model Production nimisen mallitehtaan kykyjenetsintäkilpailuun nuorena. Valmistautuminen kilpailua varten, esiintyminen suuren tavaratalon päälavalla ja se käsinkosketeltava jännitysmomentti, että ketkä kilpailijoista valitaan mallitoimiston listoille, olivat osa Amerikkalaista unelmaa.

Taustamusiikki: Music by ComaStudio from Pixabay
Kappale: ⁠Beautiful Light Music

Kuuntele Corecast jakso 3: Kykyjenetsintä Spotifysta

Jakso 4: Mitä on kauneus

Sisäinen ja ulkoinen kauneus kävelevät käsikädessä. Lisäksi hyvä itsetunto ja ns. self talk ovat tärkeitä elementtejä, jotka liittyvät oman itsetunnon nostattamiseen.

Taustamusiikki: Music by ComaStudio from Pixabay
Kappale: Beautiful Light Music

Kuuntele Corecast jakso 4: Mitä on kauneus Spotifysta

Viimeisimmät radiojutut