Hyppää sisältöön

Kirja-arvostelut: Orkideatarha ja Kasi

Kirjoitukset, Media, Valoa! -lehti

Lukutoukka lukee kirjaa, piirretty kuva

Teksti ja kuvat: Annukka Honkanen
Logo: Tani Bylykbashi

Parisuhteen kiemuroista elämänmyönteisellä tavalla
Lucinda Rileyn kirjoittamassa ja Bazar Kustannus Oy:n vuonna 2022 julkaisemassa rakkausromaanissa Orkideatarha seikkailee aviomiehensä ja poikansa kuolemaa sureva, Julia-niminen päähenkilö. Julia löytää yhdessä kaukaisen serkkunsa Kitin kanssa isoisänsä päiväkirjan, milloin paljastuu, että Julian isovanhemmiksi luulemat isovanhemmat eivät olekaan hänen oikeat isoisänsä ja isoäitinsä. Julian biologisen isoäidin ja isoisän historiasta paljastuu onneton tarina rakkaudesta ja pettämisestä, jossa Julian isoisä Harry pettää vaimoaan Oliviaa Julian thaimaalaisen isoäidin Lucindan kanssa. Samassa tarinassa Julia myös rakastuu Kitiin. Mutta onko Julian aviomies sittenkään kuollut?

Orkideatarha kertoo vaikeista ja raskaista asioista elämänmyönteisesti. Lukijan on helppo seurata tarinan tekstiä ja juonta monista sivuhenkilöistä huolimatta, ja kirja sisältää myös monia yllättäviä käänteitä, jotka tuovat jännitystä tarinaan. Yllättävää on myös, että kirja sisältää alkupuolella petetyksi tulleen Lucindan toimimisen lopussa sankarina ja hyvänä haltijattarena, eli kirjan hahmoissa ja henkilöissä tapahtuu kehitystä tarinan kulkiessa eteenpäin.

4/5

Robotista ihmiseksi

Myös Marko Malvelan kirjoittamassa ja Sprinttitallin vuonna 2022 julkaiseman romaanin Kasi aikana henkilöhahmoissa tapahtuu kehitystä. Aluksi urheilijarobotti, lempinimeltään Kasi, tekee paljon kepposia, joihin yllyttää muutkin nuoret robotit, joita kirjassa kutsutaan malleiksi, mukaan. Kasi ei tahdo aluksi totella valmentajansa Ajantekijän käskyjä ja komentoja, vaan tekee asiat omalla tavallaan ja leikkii välillä jopa varastamallaan komentokynällä ohjelmoiden toisiin malleihin lisää komentoja ennen niiden uima-altaaseen menemistä. Kasista, jota koulunkäyntikään ei aluksi kiinnosta, kehittyy ajan mittaan maailmannäyttelyissäkin esiintyvä huippu-urheilija, joka myös kehittää toimintaa ympärillään ja yhteisössään.

Romaani on mielenkiintoinen mallien saadessa inhimillisiä piirteitä: niillä on oma luonteensa, hemoglobiininsa ja perheensä. Samaan aikaan niillä on päässään vilkkuvaloja ja käsinään vipuja. Lukijan näkökulmasta raja koneen ja ihmisen välillä hämärtyy tästä syystä. Eikä se olekaan ihmeellistä, koska kirja perustuu uimari Mimosa Jallown uraan ja valmentaja Marko Malvelan yhteistyöhön Jallown kanssa. Aluksi vain fysiikkaa ja tekniikkaa harjoittelevasta uimarista kehittyy kirjassa itsenäisesti ajatteleva, kantaaottava ja tunteva persoonallisuus, malliksi kutsutusta robotista ihminen. Myös henkilöhahmojen nimeäminen toimii Malvelan kirjassa mielestäni erinomaisesti. Esimerkiksi Ajantekijä edustaa paitsi valmentajaa, myös ajan kuluessa tapahtuvia muutoksia malleissa ja ihmisissä sekä heidän ympäristössään. Käskyjä Ajantekijälle ja tekijöille, eli muille valmentajille antaa Kovaääniseksi kutsuttava johtohahmo, jonka vaatimukset tekijöitä ja varsinkin malleja kohtaan ovat epärealistisen suuria ja joka tahtoo mitata kaikkea tilastoina, menestymisenä ja numeroina. Kovaääninen edustaa urheilijoiden ympäröimää kulttuuria ja yliminää, eli superegoa vaatimuksineen. Kirja saa ajattelemaan, ovatko ympäröivän kulttuurin ja ihmisten vaatimuksia toisiaan, varsinkin urheilijoita kohtaan liian suuria, ja voisiko urheilijan ja valmentajien takana nähdä vain tavallisia ihmisiä tunteineen ja rajoitteineen.

3/5

Uusimmat artikkelit