Ojensin itseni NARSISTILLE hopeatarjottimella

Kirjoitukset, Media, Valoa! -lehti

Varoitus: Seuraava teksti sisältää yksityiskohtaisia kuvauksia parisuhdeväkivallasta.

Teksti: Mona (nimimerkki)
Otsikon kuva: Makte Muuri, Anna-Maija Kotala, Juha Pesonen ja Anna Pesonen 
Kuvat: Daniel Hiemann

Kun 15-vuotiaana ryhdyin suhteeseen 21-vuotiaan nuoren miehen kanssa, ei minulla ollut aavistustakaan siitä, mitä tuleman piti. Tuntui vain ja ainoastaan siistiltä, että vanhempi mies antoi huomiota. 

Suhteen alussa kaikki oli näennäisesti hyvin. Tutustuimme Jarin (nimi muutettu) kanssa, tunteet syvenivät ja päädyin menettämään neitsyyteni satunnaisen ajomatkan päätteeksi hänen perheensä kesämökillä. Osa ystävistäni oli menettänyt omansa huuruisten teinibileiden tuoksinassa, joten koin jälleen olevani hyväonninen. Myöhemmin tapausta muistellessani tiedän, että tarkoitukseni ja toiveeni oli odottaa pidempään. Asiasta oli jopa suullinen sopimus. Kaikki eteni kuitenkin nopeasti, sillä olihan Jari aikuinen. Se loi minulle paineita käyttäytyä ikäistäni vanhemman tavoin. Lisäksi olin Jarin kotia siivotessani löytänyt häiritsevää pornografista materiaalia, johon en osannut sen ikäisenä suhtautua. Opin että seksi on asia, jolla saa rakkautta ja huomiota. Vasta myöhemmällä iällä tulkitsin löydökseni yhdeksi monista vaaran merkeistä.

Erkaannuin perheestä ja ystävistäni, joiden kanssa Jari taas tuntui vain lähenevän.

Mona

Vain muutamien viikkojen seurustelun jälkeen päätimme etsiä yhteistä asuntoa. En vieläkään ymmärrä miten ihmiset ympärilläni antoivat muuton tapahtua. Jari osasi olla hurmaava ja sai puolelleen äitini lisäksi myös parhaat ystäväni, Ellan ja Iidan (nimet muutettu). Muuton jälkeen päätimme pitää tupaantuliaiset, joihin toivotimme tervetulleiksi molempien ystäviä. Jossain vaiheessa iltaa huomasin Jarin ja parhaan ystäväni Ellan kadonneen paikalta. Löysin heidät pihaltamme painautuneina toisiaan vasten. Tiesin olevani humalassa, mutta aistin että jokin oli pielessä. Ella kapusi yläkertaan sanaharkkamme keskeltä, ja minä ja Jari jäimme riitelemään rappukäytävään. Sitten se tapahtui ensimmäisen kerran. Jari löi minua. Peräännyin ja tuijotin häntä epäuskoisena. Palasin uuteen kotiimme ja kerroin pauhaavan musiikin yli Jarin juuri lyöneen minua. Kaikki katsoivat minua kuin hullua. Jari palasi kannoillani asuntoomme ja käänsi koko tilanteen ylösalaisin. Hän vakuutti vieraille, että valehtelin, eivätkä edes ystäväni uskoneet minua. Epätoivoisena lähdin pois omasta kodistani ja jätin bileväen jatkamaan iltaa minua juuri pahoinpidelleen isännän kanssa.

Seuraavana aamuna palasin kotiin ja löysin Jarin Ellan kanssa sängystämme puolipukeissa. Muistan että en tuntenut mitään. Ellan lähdettyä kävimme Jarin kanssa pitkän keskustelun, jonka päätteeksi minä anoin anteeksiantoa. Illan tapahtumat olivat kääntyneet päälaelleen ja Jarin tarpeeksi uskoteltua, aloin pitää itseäni kahjona. Hyväksyin keksineeni koko asian, vaikka sisimmässäni tiesin sen tapahtuneen. Emme enää edes käsitelleet aamuista löydöstäni, sillä pelkäsin Jarin jättävän minut. Kuka olisin ilman häntä? Valehteleva harhainen sekopää.

Viikot vierivät ja pahoinpitelyn määrä kasvoi. Se ei enää ollut vain fyysistä, vaan myös vakavasti henkistä. Erkaannuin perheestä ja ystävistäni, joiden kanssa Jari taas tuntui vain lähenevän. En saanut käyttää tietokonetta, enkä poistua kotoa. Tunsin velvoitteekseni suorittaa seksuaalisia ja rivoja palveluksia Jarille päivittäin. Minun halukkuudellani, tai sillä mitä asiasta ajattelin tai tunsin, ei ollut mitään väliä.

Naapurimme soittivat usein poliisit paikalle, sillä asunnostamme kuului tappelun ääniä, mutta vakuutimme aina kaiken olevan hyvin. Myöhemmin kuulin erään poliisipäällikön ottaneen isääni yhteyttä epävirallisesti, virka-ajan ulkopuolella ja kertoneen isälleni asuntomme tapahtumista huolissaan. Pistin välit poikki isäni kanssa kokonaan, sillä Jari ei pitänyt hänestä.

Olin kadottanut itseni kokonaan. En ollut enää ihminen, olin Jarin ja suhteemme tuote. Minut oli opetettu siihen, että yliseksuaalisuus ja alentava käyttäytyminen toivat ”rakkautta”. Niinpä pahoinpitelyn ja robottimaisen arjen ollessa vahvimmillaan, aloin hakea huomiota muualta. Käytin täysin vääriä keinoja, mutta en osannut muutakaan. Petin Jaria hänen parhaan ystävänsä kanssa, kun tämä otti minuun yhteyttä baari-illan jälkeen. Sain palkinnoksi turpaan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Olin hullu huora, tunteeton ja oksettava, täysin arvoton. Kukaan ei huolisi minua, jos Jari minut jättäisi. Uskoin häntä sokeasti.

Jarin täytyi ottaa järeämmät aseet käyttöön. Hän alkoi häpäistä minua sosiaalisessa mediassa kirjoittamalla toilailuistani julkisesti. Yhdessä merkinnässä hän toivotti minulle hyvää matkaa samaan hautaan jo edesmenneiden veljieni, ja pian perästä tulevan alkoholisti-isäni kanssa.

En ollut enää ihminen, olin Jarin ja suhteemme tuote.

Mona

Yritin erota Jarista useaan otteeseen, mutta hän uhkasi itsemurhalla. Oletin, että hän tekisi sen varmasti. Ennen seurusteluamme Jari oli kertonut tarinoita aikaisemmista suhteistaan. Kuinka oli tullut pahoinpidellyksi, petetyksi ja jätetyksi. Kuinka hän oli masentunut ja päätynyt ottamaan yliannostuksen. Säälin häntä ja halusin pitää hänestä huolta. Myöhemmin ymmärsin noiden tarinoiden olevan osa grooming-prosessia(*).

*Grooming on aikuisen suorittama manipulatiivinen prosessi, jossa hän valmistelee lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä luomalla lapseen kiintymys- ja luottamussuhteen. Lisätietoa termeistä: Groomin, Gaslighting

Suhteemme loppuvaiheessa etsin pakokeinoja kaikkialta. Samaan aikaan koin aiheuttaneeni Jarille syvää surua ja olevani kaikkien ongelmiemme alku ja juuri. Pidin itseäni sinä hirviönä, joka Jarin kertomuksissa olin.

Eräänä iltana ollessani Iidan ja erään toisen ystävämme kanssa meillä istumassa iltaa, sain Jarilta vihaisen viestin. Hän oli tulossa kotiin, ja nyt minä kuulemma kuolisin. Kun Jari saapui asuntoon, hän heitti minut lattialle ja väänsi molemmat käteni selkäni taakse. Ystäväni siirtyivät tilanteen tieltä rappukäytävään. En tiedä miksi he eivät soittaneet apua. Pääsin Jarin otteesta ja hän jahtasi minua ympäri asuntoamme. Tunsin olevani suuressa vaarassa. Nappasin keittiöstä leipäveitsen puolustuksekseni, ja kielsin Jaria tulemasta minua kohti. Olin kauhusta suunniltani. Jari uhmasi minua ja veitsi viilsi hänen hupparinsa läpi haavan. Tuijotin häntä epäuskoisena. Eihän tuo juuri tapahtunut. Jari nosti katseensa minuun vahingoniloisesti hymyillen. ”Katso mitä sinä teit”, Jari sanoi, ja poistui asunnosta.

Poliisit löysivät minut sängyn alta paniikkikohtauksen kourissa. Vietin yön putkassa, ja seuraavalla viikolla seurustelumme jatkui samaan malliin kuin ennenkin. Asiat olivat kuitenkin muuttuneet, sillä Jari oli aloittanut selkäni takana suhteen parhaan ystäväni Ellan kanssa, joka oli katkaissut välit minuun kokonaan. Myös toinen ystäväni, Iida, oli jättänyt minut. Minulla ei ollut enää ketään muita kuin Jari, ja minä luulin ansaitsevani sen.

Tapahtumien jälkeen Jari alkoi levittää valheellista huhua siitä, että olisin yrittänyt tappaa hänet. Tuntui siltä, että kaikki uskoivat häntä. Pääsin hädin tuskin kouluun, jossa minun selkäni takana kuiskailtiin päivittäin. Jouduin perhekotiin, sillä vanhempani soittivat lastensuojeluun havaitessaan vihdoin sen muutoksen, jonka olin läpikäynyt kävellessäni helvetissä. En ymmärtänyt sitä silloin, mutta se oli lahja, joka edesauttoi Jarin otteen heltymistä. Emme tavanneet hetkeen.

Juttumme meni kuitenkin puolen vuoden päästä käräjäoikeuteen, jossa vastasin teostani. Jaria vastaan nostetut syytteet laskettiin, ja hän käveli oikeustalolta syyttömänä, minä hänen kainalossaan, sillä vakuutuin tuulikopissa kertaalleen hänen kuolemattomasta rakkaudestaan. Minulla ei ollut enää voimia pistää Jarille hanttiin, sillä en tuntenut olevani minkään arvoinen. Niinpä kun Jari päätti ajaa kostoksi päälleni autolla, sen jälkeen kantaen minut ensiapuun, en nostanut meteliä. Valehtelin kaatuneeni portaissa.

Sitten se päivä koitti. Päivä, jolloin pääsin vapaaksi todellisesta vankilasta, meidän suhteestamme. Jari päätti jättää minut ja virallistaa suhteensa Ellaan. Tuntui kuin elämäni olisi päättynyt. Minulla ei ollut enää mitään. Olin menettänyt ystäväni, suhteen vanhempiini ja mikä kauheinta, olin kadottanut itseni kokonaan. Olin syvästi masentunut eikä elämästäni tullut mitään seuraavaan yhdeksään vuoteen.

Olen joka päivä kiitollinen siitä, että olen hengissä.

Mona

Paraneminen on hidas prosessi – kamppailin jaksamisen, itsearvon ja toivon kanssa päivittäin. Makasin sängyn pohjalla, sekaannuin koviin päihteisiin ja harkitsin useaan otteeseen itsemurhaa. Aloitin monia opintoja, mutta kaikki kouluni keskeytyivät ahdistuksen ja muun traumasta aiheutuvan oireilun vuoksi. Muutin toiselle paikkakunnalle kivuliaita muistojani pakoon. Kuitenkin vasta kohdatessani ne silmästä silmään, alkoi todellinen parantuminen. Puskin tieni systeemin läpi intensiiviseen terapiaan ja käsittelin asioita luotettavien ystävieni kanssa. Olin päättänyt, että ansaitsin paremman elämän, enkä antanut minkään pysäyttää minua. Aluksi käsittelin kaikkea muuta elämässäni tapahtunutta, sillä uskoin yhä olleeni se hirviö, jonka Jari oli minusta maalannut. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin muistaa kuka olen, sillä muut ihmiset peilasivat oikeata totuuttani minuun. En aluksi ollut uskoa todeksi, että en ollutkaan paha.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin voin vihdoin sanoa tarkastelevani tapahtumia tarpeeksi etäältä. Näen manipuloinnin, joka tapahtui ensitapaamisestamme alkaen. Näen kuinka olin täydellinen uhri seksuaalirikokseen ollessani epävarma lapsi, jonka kokemus ”terveestä” isähahmosta oli valmiiksi pelonsekainen ja vääristynyt. Ojensin itseni narsistille hopeatarjottimella. Kamppailen yhä arvoni kanssa, ja huomaan päivittäin katsovani ympärilläni olevia ihmisiä turhaan ylöspäin. Näen kuitenkin minkä matkan olen tullut, ja tuonkin asian tiedostaminen on askel parempaan päin. Tiedän olevani samanarvoinen kuin muut, mutta jonain päivänä minusta myös tuntuu siltä. Olen varma siitä.

Jos olet kokenut jotain vastaavaa, haluan sinun tietävän, että et ole asian kanssa yksin. Minä muutin elämäni puhumalla asiasta. Vasta kun uskalsin avata suuni, aloin vapauttaa sisälleni pakkautunutta surua ja vihaa. En vieläkään täysin ymmärrä miksi jouduin kokemaan tuon kaiken. Ehkä en koskaan tule ymmärtämäänkään. Se ei taida olla pointtina ollenkaan. Minä opin, että olen uskomattoman vahva. Jos selvisin tuosta myllystä, selviän mistä tahansa. Opin omasta arvostani, ja siitä mitä en missään nimessä halua ihmissuhteilta. Sen kautta opin myös siitä mitä hyväksyn ja haluan. En anna kyseisten tapahtumien määrittää minua ihmisenä, enkä ole enää uhri. Jos voin auttaa jotain toista jakamalla oman kokemukseni, se oli sen arvoista. Mediassa näkee paljon samankaltaisia tarinoita, jotka päättyvät toisin, ja olen joka päivä kiitollinen siitä, että olen hengissä.

Jos olet kokenut jotain vastaavaa, haluan sinun tietävän, että et ole asian kanssa yksin. Apua tarjoavia palveluita on monia – toivottavasti sinä löydät itsellesi sopivan.

Lisätietoa termeistä: Groomin, Gaslighting