—
Teksti: Heikki Krook
Kuvat: Shutterstock
Kun ihminen on omaksunut negatiivisen käsityksen omasta itsestään, tarvitsee hän turvallisen ja syrjimättömän ympäristön oppiakseen uudelleen rakastamaan itseään ja muita – moni saa uutta voimaa esimerkiksi taiteesta.
Ensimmäiset kokemukseni stigmasta sain peruskoulun ala-asteella. Olin luokallamme ainut oppilas, jonka isällä oli vankilatausta. Kotona oli joskus turvatonta, mutta suurempaa turvattomuutta koin koulussa, kun en kelvannut joukkoon. Koulutoverit epäilivät, että minustakin tulee rikollinen ja ennen pitkää aloin kokea, että olen tuon stigman mukainen. Solvaaminen ja eristäminen teki sellaisen vaikutuksen, että aloin nähdä itseni epäkelpona. Se rajoittaa edelleen kykyäni ottaa kontaktia toisiin ihmisiin, vaikka olen pyrkinyt suhtautumaan niin, että en enää pakene itseäni, vaan olen juuri sellainen kuin tunnen olevani ja annan muillekin tilaa olla omana itsenään.
Yhteiskunnassamme tuntuu olevan vallalla käsitys, että ihmisen pitää olla tietyn näköinen ja kokoinen ollakseen kelpo. Usein tuon käsityksen mukaan on häpeällistä olla jollain tavalla poikkeava. Erilaisuutta edustava lapsi tai nuori joutuu usein kiusatuksi, koska hän on tavoiltaan tai muilta ominaisuuksiltaan toisenlainen kuin ympäristönsä. Tätä kiusaamista tapahtuu toisinaan myös aikuisten keskuudessa. Stigmasta on varmasti kokemusta jokaisella ihmisellä, koska yhteiskuntamme tapakasvatus usein perustuu käsitykselle niin sanotusta valmiista muotista, johon tulisi kaikkien mahtua. Tämän muotin sisäistäminen alkaa jo lapsuudessa, kun meille opetetaan käsitys mm. kauneudesta, vahvuudesta, onnellisuudesta ja monesta muusta ominaisuudesta, jotka kaikkien tulisi omaksua. Stigma syntyy silloin ympäristön paineesta, kun on pakko täyttää ihanteet ollakseen suosittu ja ettei tarvitsisi hävetä erilaisuutta. Kaikkia ihanteita ei kuitenkaan koskaan voi täysin täyttää.
Näkisinkin ilolla sen päivän, kun kaikilla olisi oikeus ja mahdollisuus nähdä oma kehonsa kauniina tai komeana, löytää itse omat vahvuutensa ja olla onnellinen omana itsenään, vaikka olisikin erilainen kuin muut.
Kiusaamisen aiheuttamista peloista vapautuminen on ollut vuosien prosessi. Asian vaikeutena on ollut oman itsen stigmatisointi. Kun ihminen on omaksunut negatiivisen käsityksen omasta itsestään, tarvitsee hän turvallisen ja syrjimättömän ympäristön oppiakseen uudelleen rakastamaan itseään ja muita. Uskon, että rohkeus olla ja elää omana itsenään kumpuaa oman itsen kuuntelemisesta ja hyväksymisestä. Näkisin, että ihminen on ehjä ja vapaa, kun oman itsen kieltäminen ja pakeneminen päättyy turvalliseen ja luottamukselliseen kohtaamiseen oman itsen kanssa. Anteeksi antamisesta itselle ja toisille voi tässä tilanteessa kokemukseni mukaan löytyä jotain hyvää mikä kantaa vaikeiden aikojen yli. Olen päättänyt, että en enää suostu pitämään itseäni epäkelpona, vaan olen rohkeasti omanlaiseni ihminen. Silloinhan oman itseni stigmatisointi on pian historiaa.
Itsetunto on monen psyykkisesti sairastuneen kohdalla kärsinyt pahoja vaurioita. Kun ihminen sairastuu psyykkisesti, toimintakyky saattaa lamaantua lähes kokonaan ja arkirutiinien pyörittäminen muuttuu haastavaksi. Usko toipumiseen on usein vähissä ja apua ei enää osata hakea, koska kaikki tuntuu niin merkityksettömältä. Jotta toipuminen käynnistyisi, tarvitaan elämäniloa tuovia asioita. Toipumisen kannalta on tärkeää, että kokee elämänsä mielekkäänä ja merkityksellisenä.
Ihmisellä tulee olla virikkeitä, jotta aktivoitumista ja voimaantumista tapahtuisi. Moni on vahvistunut taiteen avulla. Olipa sitten kyseessä kuvataide tai musiikki, niin elämänlaatua parantavia vaikutuksia taiteella oman kokemukseni mukaan on.
Taide on virikkeenä sekä haastava että palkitseva. Siinä voi toteuttaa omaa luovuutta, kilpailla itsensä kanssa, saada onnistumisen kokemuksia ja löytää itsestään uusia piirteitä. Avainsanana on juuri merkityksellinen elämä. Kun elämässä on nautintoa tuovia asioita, ihminen voi kokea onnellisuutta. Psyykkisesti sairaan kohdalla elämänlaadun parantaminen on se ratkaiseva tekijä, jolla saadaan aikaan voimaantumista. Hyvä elämänlaatu voi perustua mielekkäälle tekemiselle, sosiaalisille suhteille, tunnetaitojen omaksumiselle ja itsetunnon kohentumiselle. Oleellista siinä on perustarpeiden tyydyttäminen. Tarvitaan myös yhteisö, jossa voi kokea olevansa niin kuin muutkin. Kun saa kuulua porukkaan, jossa ketään ei lyödä stigmalla erilaisuuden takia, voi toteuttaa itseään tasa-arvoisena toisten kanssa ja kokea saavansa arvostusta. Yhteisö, jossa on mielekkäitä virikkeitä, auttaa myös tyydyttämään niitä tarpeita, joille rakentuu mielenterveys.
Mielen sairaus ei tarkoita mielenterveyden puuttumista, vaan esimerkiksi traumojen aiheuttamaa mielentoimintojen vaurioitumista. Monella psyykkisesti sairaalla on paljonkin terveitä piirteitä ja niitä voidaan vahvistaa.
Yhtenä vahvistavana tekijänä on taideharrastuksen mukanaan tuoma innostus esittää omaa taidetta julkisesti. Se vahvistaa itsetuntoa, koska siinä voi nähdä itsensä esiintyvänä taiteilijana ja löytää siten itsensä uudessa valossa. Luottamus omaan menestymiseen antaa mielihyvää ja kiinnostus elämää kohtaan vahvistuu. Silloin tulee tarve nähdä itsensä jossain muussa kuin mielisairaan roolissa ja pyrkimys kuntoutua vahvistuu.
Kun ihmisellä on vakaa pyrkimys mennä elämässään eteenpäin, ovat haasteet yleensä voitettavissa. Traumojen aiheuttamat kriisit alkavat ratketa, kun on muutakin elämää ja saa onnistua. Mieleen kumpuaa oivalluksia ja kiinnostusta oman elämänlaadun parantamiseen. Toipumisesta tulee harrastus ja keinot oman elämän hallintaan alkavat kirkastua. Lopulta ne kipuilua tuottaneet traumatkin ovat elämänkokemusta, jonka kanssa oppii elämään. Traumoja ja niistä kumpuavia ajatuksia voi käyttää vaikka taiteen tekemiseen tai kirjoittaa hölynpölyä lehteen, niin kuin minä.
