—
Teksti: Heikki Krook
Kuvitus: Irene Vapalahti
Valokuva: Minea Kärki
Harrastusten vaikutus terveyteen ja toimintakykyyn on monella tapaa havaittavissa. Jotkut harrastukset vahvistavat älykkyyttä ja päättelykykyä. Muistipeli, palapelit ja shakki ovat olleet tukena omassa kehityksessäni jo varhain. Tärkeää on myös liikkua riittävästi. Kehon kuormittaminen fyysisillä harjoituksilla tuottaa lisää lihasmassaa ja edistää myös aineenvaihduntaa. Yhtenä päämääränä liikunnan harrastamisessa on terve psyyke terveessä kehossa. Esimerkiksi joogan harrastamisella vaikutetaan kehon liikkuvuuteen ja notkeuteen. Tärkeää joogassa on myös terveellinen ruoka. Oikea ruokavalio yhdistettynä liikuntaan ehkäisee tyypin 2 diabetesta, mutta sillä on paljon muitakin hyviä terveysvaikutuksia.
Kädentaidolliset harrastukset tuovat mukanaan päättelykykyä, mutta niistä on muutenkin iloa ja hyötyä. Vanhojen huonekalujen korjaaminen opettaa nikkarointia ja säästää sekä rahaa että luontoa. Rikkinäisistä vaatteista saa myös tehtyä monenlaisia tavaroita. Ohjeita löytyy mm. pinterestistä Ja YouTubesta. Ompeluharrastus on ollut minulle älyllinen haaste ja elämänilon lähde jo melkein seitsemän vuoden ajan. Löydän siitä edelleen uutta opittavaa ja kehityn kohti päämäärää osata ennenpitkää kaikki asiaan liittyvä, kuten omien ompelukaavojen suunnittelu.
Jokaisen uuden taidon oppiminen antaa elämäniloa.
Musiikki kehittää ihmistä monipuolisesti. Osaltaan musiikki on matematiikkaa, kun lasketaan mielessä tahtia ja pysytään rytmissä. Muusikoilla on hyvä käden koordinaatio ja kehittynyt kyky tunnistaa eri säveliä korvakuulolta. Musiikki on kehoa ja mieltä vahvistavaa harjoittelua, joka herättää tunne-elämyksiä kuulijoissa. Parhaimmillaan se vaikuttaa parantavasti jopa masennukseen. Musiikin arvo on sen kehittävyydessä ja vaikuttavuudessa. Vanha sanonta kuuluu: kynä on miekkaa mahtavampi ja osaltaan juuri lyriikassa onkin musiikin valta ihmismieleen, vaikka instrumentaalimusiikillakin on usein suuri vaikutus tunteisiin. Aloittelevana kitaristina minulla on suuret odotukset soittotaitoni kehittämiseen.
Jos havainnoidaan erilaisten harrastusten vaikutusta elämänlaatuun, voidaan todeta, että monipuolisesti harrastamalla onnistuminen ja oppimisprosessi yhdessä vahvistavat psyykkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia. Jokaisen uuden taidon oppiminen antaa elämäniloa ja tuon ilon kokeminen ylläpitää mielenterveyttä. Parasta terapiaa on osallistaa ihmisiä harrastamaan yhdessä. Silloin onnistuminen ja yhteisöllisyys tuovat ihmisen parhaat puolet esiin.
Uusimmat Valoa!-lehden jutut
- Miten tunteet tuntuvat kehossa? Mielenterveystalo.fi-sivuston mukaan eri ihmiset tuntevat tunteet kehossaan eri tavalla. Esimerkiksi joillakin ilo kuplii sydämessä ja joillakin toisilla ihmisillä päälaella.
- Tekoäly mullistaa median sisällöntuotannon?Joakim Ståhlstedt ja neljä Valoa! -lehden toimituksen jäsentä jakaa mielipiteensä tekoälyn kirjoittamasta artikkelista.
- Suomalaisen elokuvaneuvoksen vuosikymmenetToimittaja Aarne Arpivaara pääsi haastattelemaan legendaarista elokuvatutkija Kari Uusitaloa.
- Pääkaupunkiseudun joukkoliikennevälineiden TOP5 Tykkään tutkia monenlaisia juokkoliikenteen kulkuvälineitä ja niiden kulkemisten historiaa toimialueillaan. Tämä on ollut harrastukseni jo pitkän aikaa. Jonain Mielettömän valon toimintapäivänä on tullut käytettyä peräti neljää viidestä jutun kulkuvälineistä: junaa, bussia, metroa ja ratikkaa.
- Harrastukset elämänlaatua nostamassa Harrastusten vaikutus terveyteen ja toimintakykyyn on monella tapaa havaittavissa. Jokaisen uuden taidon oppiminen antaa elämäniloa.
- Daido Moriyama – Retrospektiivi: NäyttelyarvioDaido Moriyama, japanilaisen valokuvataiteen elävä legenda on kuvannut halki vuosikymmenten Japanin saarivaltion ja keisarikunnan yhdistelmänä etenevän yhteiskunnan kaikenlaista muutosta ja murrosta aina näihin päiviin asti niin mustavalko- kuin myös värivalokuvina.
- Maailman rauhasta ja vähän muustakinHeikki Krook pohtii maailmanrauhaa ja ihmisoikeuksia.
- TARMO MAJAVAArttu Holm kirjoitti tarinallisen runon Tarmo Majavasta. Kuvituksesta vastaa Minea Kärki.
- Lukutoukan päiväkirjaLukutoukan päiväkirjassa tällä kertaa kirja-arvostelussa Katri Helenan elämäkerta, tositarina Sellissä paholaisen kanssa sekä Sinikka Lehtisen kirja Kohtalona Seilin saari.
- FIFA:n MM-kisakriisi Juttu kertoo FIFA:n spedeilystä
- Kulttuuri hyvinvoinnin tukenaOleellinen väline toipumisessani on ollut kulttuuri.
- Tulevaisuus on nyt, pärjäämmekö sen kanssa?Tulevaisuus on nyt, pärjäämmekö sen kanssa? Teksti: K. HalonenKuvat: Emmi Lehtimäki Kun mietin sanaa tulevaisuus, mieleeni nousee kuvia näkemistäni scifielokuvista tai…