—
Teksti: H
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen,
Helsingin kaupunginteatteri
Mieletöntä valoa haluaa tarjota kumppaneilleenkin alustan saada tuotoksiaan esille. ”Yleisössä H” -juttusarja kuuluu tähän kategoriaan.
Yleisössä H on juttusarja, jossa H kertoo yleisökokemuksistaan. H kokee teatterin sopivana irtiottona arjesta. Teatterikärpänen puraisi häntä jo yläasteella, kiitos äidinkielen opettajan. Teatterin ilmaisu on selkeää ja siksi H viihtyy yleisössä paremmin kuin kotonaan, mutta ei kuitenkaan pidä unohtaa, että hän rakastaa myös musiikkia ja elokuvia kuten myös huvipuistoja ja eläimiä.
Rakas Evan Hansen Helsingin kaupunginteatterin verkkosivuilla
Rakas Evan Hansen
Juoni oli mielestäni aika utopistinen. Kuka nyt oikeasti kääntäisi asiat niin, että kuolleen ihmisen taskusta löytyvä teksti olisi automaattisesti tarkoitettu juuri hänelle? Ehkä kääntäisi, jos poliisityö olisi äärimmäisen huonoa. Minua häiritsivät vilkkuvat valot ja varjot, joista ei ollut varoitettu aikaisemmin, eivätkä ne tuoneet lisää sisältöä esitykseen.
Toisin kuin musikaaleissa yleensä, tässä esityksessä laulut eivät vieneet tarinaa eteenpäin. Valitettavasti Nina Tapion laulussa oli maneereita, jotka saivat sen kuulostamaan ulkoa opetellulta eikä aidoilta. Aihe sinällään, itsemurha ja nuoren kipupisteet, on aina ajankohtainen, mutta tuntui siltä, että esitys laahasi paikallaan. En myöskään ymmärrä, kuka nykyaikana pitäisi karttapalloa huoneessaan. Toisaalta koulu ei ollut pelkästään koulun kaapissa, vaan kaipasi muita lavastuselementtejä, kuten heijastuspintoja tai peilejä, joita oli paljon, mutta niitä ei käytetty tehokkaammin lavastuksessa.
Evan Hansenin äidin hahmo oli hirveän etäinen, eikä siihen saanut kunnolla kosketuspintaa. Toisaalta Evan Hansenin ja tämän naispuolisen luokkakaverin suhde oli hyvin mielenkiintoinen. Tarinassa oli liikaa hahmoja, joihin ei syvennytty tarpeeksi, mutta samalla kaikki olivat tarinan kannalta olennaisia. Ristiriitaista – musikaalista pitäisi yleensä jäädä positiivinen fiilis, mutta tästä jäi vain hämmentynyt. Yleensä laulut jäävät mieleen, mutta nyt ei jäänyt yhtään mikään, mutta ainakaan en nukahtanut.
Olisin muuttanut käsikirjoitusta reilummalla kädellä, jotta tapahtumat olisivat soljuneet nopeammin. Feikkikirjeiden kirjoittaminen vain siksi, että jälkikäteen vaikuttaisi siltä, että ihmiset olisivat olleet ystäviä keskenään, vaikuttaa aika kaukaa haetulta. Ellei olla psykopaattimurhaajia, mitä tämä nuori nyt kuitenkaan ei ollut.
Hyvästä yrityksestä annan arvosanaksi 6,5.