Hyppää sisältöön

Nummisuutarit – Yleisössä H

Valon kavereiden jutut, Yleisössä H

Teksti: H
Kuvat: Tommi Mattila, Lahden Kaupunginteatteri
Logo: Minea Kärki
Verkkotuottaja: Janina Porkka

Mieletöntä valoa haluaa tarjota kumppaneilleenkin alustan saada tuotoksiaan esille. ”Yleisössä H” -juttusarja kuuluu tähän kategoriaan. 

Keltainen lohikäärme ja H-kirjain

”Yleisössä H” on juttusarja, jossa H kertoo yleisökokemuksistaan. H kokee teatterin sopivana irtiottona arjesta. Teatterikärpänen puraisi häntä jo yläasteella, kiitos äidinkielen opettajan. Teatterin ilmaisu on selkeää, ja siksi H viihtyy yleisössä paremmin kuin kotonaan, mutta ei kuitenkaan pidä unohtaa, että hän rakastaa myös musiikkia ja elokuvia kuten myös huvipuistoja ja eläimiä. 

Nummisuutarit –esitystä esitettiin Lahden kaupunginteatterissa 24.2.2024 saakka 

Kuva Nummisuutarit -teatteriesityksestä. Kuvassa on mies, joka on heittämässä kädessään olevaa vaatetta

Nummisuutarit

Nummisuutarit on Aleksis Kiven näytelmä, ja sen vuoksi voinkin ajatella, että se heijastaa Aleksis Kiven omia fiiliksiä, tunteita ja ajatuksia. Dialogista huomaa, että se on alkuperäinen, minkä vuoksi se saattaa olla nuorille vaikea ymmärtää, ottaen huomioon, että yleisössä oli kahdeksasluokkalaisia nuoria, joita oli 99 % yleisöstä. Joukossa oli toki minä ja muutama mummo. Pari mummoa ei kuitenkaan osannut pysyä hiljaa esityksen aikana, vaan kommentoi jatkuvasti lavalla tapahtuvaa. 

Näyttelijät pysyivät kuitenkin hienosti rooleissaan. Ottaen huomioon 1800-luvun oloiset vaatteet, paitsi ne Converset, jotka eivät sopineet yhteen pussihousujen ja puvuntakin kanssa. Musiikki ei sopinut ollenkaan esityksen muuhun tunnelmaan, pois lukien iskelmä. Puhallinsoittimet toivat esitykseen rauhaa; muuten se oli aika sekava. 

Kuva Nummisuutarit -teatteriesityksestä. Henkilö vaaleassa asussa seisoo parrasvaloissa

Lyhyesti kerrottuna tarina on seuraava: Nummisuutarien Esko kuvittelee olevansa menossa naimisiin. Nimenomaan kuvittelee, koska paljastuu, että hänen morsiamensa on menossa naimisiin toisen suutarin kanssa. Häntä ja hänen isäänsä on siis tarkoituksella huijattu. Tämä tarkoittaa, että Esko ei saakaan ensimmäisenä sisaruksista naimisiin menevänä rahabonusta. Eskosta tulee aika katkera, mutta loppujen lopuksi hän ymmärtää, että katkeruudella ei voita mitään. 

Koska Aleksis Kiven teksti ei suinkaan ole riimittelevä, alussa oleva räppiosuus ei sovellu ollenkaan muuhun esitykseen. Räpillä tarkoitan tässä biittiä ja siihen tungettua tekstiä. Esityksestä löytyy myös 90-luvun tyyliä. Käytän sanaa ”90-luku”, koska tässä kohtauksessa hahmolla on päällään 90-luvun räikeitä kuoseja. En tosin edelleenkään ymmärrä, miksi yhdellä hahmoista on nyrkkeilyhousut.


Yleisössä H -juttusarja